Nämä tein miekkosen synttäreille ja samalla tupareille. Olivat ihan taivaallisen hyviä, mutta oikein hävettää laittaa näin huonolatuista kuvaa näytille.
1978119.jpg
Näihin tarvitset:
5 lehtitaikinalevyä
250g riistakäristystä (lapin liha, pakasteesta)
½rkl piparjuuritahnaa
70g (maun mukaan) sinihomejuustoa
suolaa, mustapippuria,
puolikas paprika.
juustoraastetta

Paista riistakäristys kypsäksi, lisää siihen mausteet, pilkottu paprika ja piparjuuritahna. Tahnaa voi laittaa myös vähän vähempi koska on todella voimakkaan makuista, mutta meillä tykättiin voimakkaasta.
Soseuta täyte, ja murustele aurajuusto joukkoon. Kauli taikinalevujä hieman leveämmiksi ja pidemmiksi, levitä niille täyte ja kääntele rullalle. Leikkaa samankokoisia paloja rullasta ja
laita leivinpaperin päälle sivy ylöspäin, ripottele pinnalle hivenen juustoraastetta ja paista 200asteisessa uunissa kunnes ovat hyvän värisiä.
Tarjoile kahvin kanssa suolaisena tai meni meillä tuparipöydässä ja hyvin tekivät kauppansa vaikka eivät niin esteettisiä olekkaan ;)

1978121.jpg