Yleensähän tälläiset tehdään kaurasta ja nimenä on kauralastut- tai keksit. Meillä ei kaurahiutaleita ollut joten käytin neljän viljan hiutaleita ja yllätyksekseni ne jopa onnistui!
1239096874_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kaikki aina sanoo kuinka helppoja nää on tehdä.. Okei, helppo tehdä, mutta mulla ei ikinä tai koskaan onnistu paistuessaan eli jäävät sellaiseksi kököiksi jotka olen uuniin laittanut, eli eivät leviä. Kaikki jotka ovat katsoneet kun teen näitä, ei voi ymmärtää mikä menee pieleen kun vaikka minkä ohjeen mukaan tekisin... Näissäkin oli paisto lämpö 200astetta, mutta 175asteessa mulla vasta levisi, tiedä sitten mikä mussa mättää Silmänisku
Ohje on kopioitu suoraan Otavan suuresta keittokirjasta!
3dl neljänviljan (kaura) hiutaleita
2dl sokeria
0,5dl siirappia
150g sulatettua margariinia tai voita
0,5dl kermaa
1,5dl vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita teelusikan kokoinen nokare uunipellille isoin välein koska ne leviävät paljon.
Paista 175-200asteisessa uunissa noin 10min eli kunnes ovat kullankeltaisia ja hyvännäköisiä. Anna jäähtyä minuutti-kaksi pellillä ennen irroitusta ja anna jäähtyä sileällä pinnalla kovaksi.
1239096944_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Hyviä nämä tottakai kaikesta huolimatta olivat, kertoohan suuri rasva ja sokerimäärä jo sen!! Silmänisku