Tälläistä syötiin yksi päivä. olivat erittäin hyviä piffejä, jopa toi meidän esikoinen söi koko ison pihvin. Vihdoin alkaa siis oppi menemää perille, mikä sitä hyvää on ;)

Mulla oli ihan vain tavallinen perunamuusi, ne pihvit ja vihersalaatti, joka sisälsi punasipulia, ananasta, tomaattia ja paahdettua sipulia..
Itselle kokeilin myöskin tehdä kukkakaalista muusia, ja täytyy myöntää että maistui hyvälle. (mulla nyt joku vaihe menossa että peruna ja muut ei oikein tahdo maistua.. :S )

Eli ensin pilkoin pienen kukkakaalin palasiksi (revin "nuput" irti) ja keitin suolavedessä kunnes olivat ihan pehmeitä. Lisäsin ne muoviastiaan, lisäksi joukkoon hiukan ruokakermaa ja pieni nokare voita sekä mausteina muskottipähkinää, chiliä ja suolaa. Siten vain samoin kuin perunamuusikin, eli vatkaimella tai tehosekoittimella sekaisin, että tulee kuohkeaa.

Nautitaan tavallisen perunamuusin tapaan, tuo hyvää vaihtelua :)

1592562.jpg
Lisukkeena herkkusienisalaattia ja paistettuja  paneroituja sipulirenkaita